Pentulaatikko ~ Puppies

Alustavia pentusuunnitelmia loppuvuoteen 2024 – Preliminary puppy plans for the end of 2024

Pennut luovutetaan uusiin koteihinsa noin kahdeksan viikon ikäisinä, rekisteröityinä, eläinlääkärin tarkastamina, mikrosirutettuina ja useampaan kertaan madotettuina. Pentu saa mukaansa laajan pentupaketin, kirjalliset ruokinta- ja hoito-ohjeet, pennulle tuttua ruokaa sekä makuualustan tai peitteen pentukodista. Tietopaketti annetaan tarvittaessa pennun varaajille jo etukäteen tutustumista varten.

Meillä ei ole erillisiä kenneltiloja, vaan kaikki koiramme elävät samoissa tiloissa kuin me ihmisetkin. Pennut ja emä viettävät omassa huoneessaan ensimmäiset 3-4 viikkoa, sen jälkeen ne muuttavat isompiin tiloihin totuttelemaan tavallisiin elämisen ääniin.

Koiran kaupassa ja sijoituksessa noudatetaan Suomen Kennelliiton ohjeita ja käytetään Suomen Kennelliiton kauppasopimusta sekä sopimusta narttu- ja uroskoiran sijoituksesta. Liitän pennun uuden omistajan Suomen Irlanninterrierit ry:n jäseneksi mikäli niin halutaan.

Haluan jatkossakin kuulla uutisia kasvateista ja heidän elämästään, olivat ne sitten iloisia tai surullisia, mukavia tai ikäviä. Autan ja neuvon mielelläni mahdollisuuksien mukaan erilaisissa koiran hoitoon, trimmaukseen, harrastuksiin ja koetoimintaan liittyvissä asioissa. Pennut ovat myös aina tervetulleita kyläilemään pentukotiinsa ja vierailen ilomielin kasvattien kotona myös pentuajan jälkeen. Jos jostain syystä et voi enää pitää koiraa itselläsi, ilmoitathan siitä heti minulle, jotta voimme etsiä koiralle yhdessä uuden ja sopivan kodin.

Jos ongelmia tai mitä tahansa kysyttävää tulee, voit ottaa yhteyttä 24/7. Autan aina mielelläni!

Toiveiden ja mahdollisuuksien mukaan tulemme järjestämään kasvateille yhteisiä tapaamisia. Voimme vaikkapa harjoitella näyttelyesiintymistä, trimmaamista tai vaikka tutustua isommalla tai pienemmällä porukalla esimerkiksi jäljestyksen alkeisiin.

Pennut myydään sitoutuneisiin ja aktiivisiin koteihin ensisijaisesti perheenjäseniksi, lemmikeiksi ja harrastuskavereiksi. Jos kasvatteja on aikomus käyttää jalostukseen, tulee jalostusasioissa ottaa aina ensin yhteyttä kasvattajaan.